JAPO tiedotteet

JAPO tiedottaa tällä sivulla yleisiä tiedotteita tuotteista ja palveluista.

Muita tiedotteita: JAPO tiedotteet | Häiriötiedotteet

URHOtv:n jakelu keskeytyy 1.4.2014
31.03.2014 12:56

 

 

URHOtv haki talousvaikeuksien vuoksi yrityssaneeraukseen viime syksynä. Yhtiön taloudellinen tilanne on pysynyt heikkona ja se ei ole pystynyt kehittämään liiketoimintaansa kannattavaksi. Tämän vuoksi yhtiön saneerausprosessia on haettu keskeytettäväksi.

 

Saneerauksen päättymisestä johtuen ja minimoidakseen eri alihankkijoilleen syntyvät kustannukset, URHOtv peruu toistaiseksi kaikki suunnitellut tuotannot sekä keskeyttää kanavan jakelun tiistaista 1.4. 2014 alkaen.

 

URHO Play:n otteluiden ja tallenteiden katselu sekä ostaminen toimivat normaalisti kuun loppuun saakka, mutta palvelujen myynti on lakkautettu 1.4. alkaen. URHO Playn jo tilatut, maaliskuun jälkeistä aikaa koskevat palvelut hyvitetään.

 

Kanavan maksu-tv –asiakkaita kehoitetaan olemaan tarvittaessa yhteydessä omaan operaattoriin. URHOtv pyrkii kertomaan toimintaohjeita mahdollisimman tarkoin myös omien www-sivujensa kautta.

 

Yhtiö pyrkii edelleen löytämään keinoja toimintansa jatkamiseksi.


 

Sopimusehdot

Yleiset sopimusehdot

Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi.
www.kuluttajariita.fi

Sopimusehdot yrityksille

Viestintapalvelujen sopimusehdot


Myymälän aukioloajat:
ma - pe 9 - 17
la 10 - 14
       

Asiakastuki:
ma - pe 9 - 16
(06) 557 0124
asiakastuki@japo.fi

JAPO - Tieto, koneet ja yhteydet
Kauppakatu 10
62900 Alajärvi
(06) 557 0111

Sivusto tehty JAPO Webeditorilla