JAPO tiedotteet

JAPO tiedottaa tällä sivulla yleisiä tiedotteita tuotteista ja palveluista.

Muita tiedotteita: JAPO tiedotteet | Häiriötiedotteet

Seuraavatsivu: 1/11Edelliset
Toimintavarma valokuitu helpottaa arkea
09.10.2017 11:26

Toimintavarma valokuitu helpottaa arkea

Valokuitutekniikka on nykytiedon valossa tulevaisuuden ainoa keino siirtää suuria määriä tietoa yrityksiin ja kotitalouksiin. Valokuitu pystyy tekniikkana vastaamaan myös pitkälle tulevaisuuden tietomäärien kasvuun. Vimpeliläinen Marko Arpala halusi juuri tästä syystä muutama vuosi sitten valmistuneeseen omakotitaloonsa valokuituliittymän. JAPO rakensikin alueella sopivasti valokuituverkkoa, johon Marko pääsi liittymään.

– Päätin jo rakennusvaiheessa, että haluan verkkoyhteyden, joka on ehdottoman toimintavarma ja yhteys mahdollisimman nopea. Tällä hetkellä käytän verkkoa pääasiassa vain elokuvien katseluun ja muuhun peruskäyttöön, mutta suunnitelmissa on liittää lämmitysjärjestelmä verkkoon, hän kertoo.

Arpalalla on maalämpöjärjestelmä. Verkkoon yhdistäminen mahdollistaa muun muassa laitteiston etäkäytön.

– Näin voin esimerkiksi poissa ollessani lisätä tilapäisesti lämpimän veden määrää, sillä puolisoni ei osaa käyttää maalämpöjärjestelmää. Puhelimeen asennettava sovellus ilmoittaa myös häiriöistä, hän sanoo.

Lisätietoa JAPO Valokuidusta

 

Älylaitteiden määrä kasvaa jatkuvasti

Valokuituverkko tulee helpottamaan tulevaisuudessa entistä enemmän meidän jokaisen tavallista arkista elämäämme. Olemme jo tottuneet siihen, että kodissa on pieniä laitteita kuten tabletit, älytelevisiot ja älypuhelimet, jotka käyttävät kotona olevaa verkkoa tai mobiiliverkkoa. Hyvin pian näemme ihan tavallisten kodinkoneiden keräävän dataa ja yhdistyvän langattomasti verkkoon valokuidun kautta. Markkinoilla on jo esimerkiksi jääkaappeja, jotka yhdistyvät kodin verkkoon ja sisäisen kameran avulla voit kauppareissulla tarkistaa, mitä kaapissa olikaan. Mitä enemmän verkon varaan tulee laitteita, sitä enemmän siltä vaaditaan kapasiteettia ja toimintavarmuutta.

 

Tekniikka kestää 50 vuotta

 Valokuitu rakennetaan maan alle ja on näin suojassa säänvaihteluilta. Koska valokuitukaapeli koostuu ohuista lasisäikeistä, ei kastuminekaan haittaa – se ei siis hapetu kuten esimerkiksi kupari. Valokuitu kestää käytössä vähintään 50 vuotta, eli ihan heti ei uutta ratkaisua tarvitse hakea.

Moni ei tule ajatelleeksi, että valokuidun hankinta voi olla myös ekologisesti kestävä teko, sillä se edistää esimerkiksi etätyö- tai etäasiointimahdollisuuksia. Näin matkustuksen aiheuttamat päästöt vähenevät. Valokuidun pitkä elinaika varmistaa myös sen, että ratkaisu on ekologisempi kuin monet muut nykyiset langattomat tekniikat, joissa laitteiden elinikä on huomattavasti pienempi kuin valokuidulla.

 

Marko Arpala voi pian säätää maalämpöjärjestelmäänsä myös etänä.


Alajärven Puhelinosuuskunta johtoselvitys uudesta osoitteesta 1.10.2017 alkaen
02.10.2017 11:14

Alajärven Puhelinosuuskunta (JAPO - Tieto,koneet ja yhteydet) siirtyy Kaivulupa.fi -johtoselvityspalvelun piiriin 1.10.2017 alkaen.

Kaivulupa.fi -palvelu on moderni, tehokas ja turvallinen johtoselvityspalvelu kaivajille, urakoitsijoille ja maanalaisten verkostojen omistajille, jotka haluavat ennen kaivamista selvittää missä kaapeleita ja putkia on. Palvelun kautta saat tietoa alueen johdoista ja voit jättää kaivuilmoituksen siihen aikaan vuorokaudesta kun se sinulle parhaiten sopii. Ilmoitus välittyy samalla myös johtoyhtiöille.

Palvelu on maanlaajuinen ja toimii Internetissä, osoitteessa www.kaivulupa.fi. Internetissä 24/7 toimivan itsepalvelun lisäksi Kaivulupa.fi palvelee kaivajia ja muita johtoselvityksen tarvitsevia numerossa 0800 133 544 (arkisin klo 07.00-17.00). Palvelun kautta kaivaja voi tilata myös kaapelinäytön. Palvelu on maksuton.


C More paketitit muuttuvat WATSON -palvelussa
02.10.2017 08:27

Kanavayhtiö C More muuttaa C More Film ja C More Total pakettien nimiä ja muuttaa samalla C More Film ja C More Golf pakettien hintoja. 

C More Film on 1.10. alkaen C More Standard ja uusi hinta on 14,90€/kuukausi.

C More Total on 1.10. alkaen C More Premium. Paketin hinta ja kanavasisältö ei muutu.

1.10. alkaen C More Golf saa myös uuden hinnan. Uusi hinta on 14,90€/kk.


Mikä on pilvipalvelu ja mitä hyötyä siitä on minulle?
18.09.2017 10:03

Mikä on pilvipalvelu ja mitä hyötyä siitä on minulle?

 

Pilvipalvelut ja pilveen tiedostoja tallentavat palvelut

Pilvipalvelulla tarkoitetaan palvelumallia, jossa usean käyttäjän kesken jaettuja tietoteknisiä resursseja tarjotaan tietoverkkojen yli. Ominaista pilvipalveluille on, että ne mukautuvat nopeasti ja joustavasti kysynnän ja tarpeiden muuttuessa. Kuluttajien näkökulmasta pilvipalveluilla tarkoitetaan yleensä pilvessä sijaitsevia tiedostojen tallennuspalveluita, joista tunnetuimpia lienevät Dropbox, Microsoft OneDrive, Google Drive, Box ja Apple iCloud Drive.

Myös JAPOlla on oma veloitukseton pilvipalvelu asiakkailleen, jonka löydät osoitteesta https://pilvi.japo.fi 

Lisätietoa JAPOn pilvipalvelun käyttöönotosta/käytöstä asiakastuestamme numerossa 06 557 0124

Pilvitallennuspalvelut toimivat yleensä siten, että ne luovat käyttäjän kotikansioon oman kansion, jonka sisältö siirtyy automaattisesti verkkoon palveluntarjoajan palvelimelle. Pilvitallennuspalvelusta ne siirtyvät edelleen myös muille tietokoneille ja palveluun kytketyille laitteille, joihin palvelun ohjelmisto on asennettu ja joissa synkronointi on kytketty päälle. Pilvitallennuspalveluiden avulla on helppoa ja kätevää jakaa tiedostoja useiden tietokoneiden kesken ja varmistaa pääsy tiedostoihin verkon ylitse myös silloin, kun omalle tietokoneelle ei pääse.

Valtaosalla pilvitallennuspalveluista on myös älypuhelinsovellus, jonka avulla omiin tiedostoihinsa pääsee käsiksi esimerkiksi tabletilla tai matkapuhelimella. Monet älypuhelinsovellukset osaavat myös automaattisesti siirtää matkapuhelimella tai tabletilla otetut valokuvat pilveen. Pilvitallennuspalveluun taltioituihin kuviin voi myös luoda julkisia linkkejä, jolloin niiden jakaminen on helppoa.

Mitä pilveen kannattaa tallentaa?

Pilvitallennuspalveluita käytettäessä on hyvä muistaa, että tiedot siirtyvät aina toisen osapuolen ylläpitämille palvelimille. Toisen osapuolen tarjoaman tallennuspalvelun ongelmana on, että palvelun tietoturva on palvelun toteuttajan käsissä. Tällöin käyttäjän mahdollisuudet vaikuttaa palveluun tallennettujen tietojen yksityisyyteen ovat rajalliset.

Pilvitallennuspalvelu on hyvä paikka sellaisille tiedostoille, joiden vuotamisesta ei ole merkittävää haittaa käyttäjälle. Esimerkiksi perheen lomakuvat, omat kirjoitukset, koulutyöt ja muut ei-arkaluontoiset dokumentit voi hyvin tallentaa pilvitallennuspalveluun.

Sen sijaan selkokielistä salasanalistaa tai pankkitietoja sinne ei kannata laittaa. Myös yksityiset, arkaluontoiset kuvat on parempi tallentaa jonnekin, jossa pääsyä voidaan rajoittaa fyysisin keinoin. Tällaisille tiedoille turvallisin vaihtoehto on kotona säilytetty, salakirjoitettu varmuuskopiolevy.

Pilvitallennuspalvelu ei voi olla ainoa varmuuskopiointiväline

Tietokoneen kiintolevyn rikkoutuessa pilvitallennuspalvelu saattaa auttaa tärkeiden tiedostojen palauttamisessa, mutta sitä ei kuitenkaan tule mieltää varmuuskopiointivälineeksi.

Esimerkiksi tiedostojärjestelmän ongelmat, tiedostojen poistaminen vahingossa tai tiedostoja salakirjoittavat haittaohjelmat iskevät pilvitallennuspalvelun kansioon siinä missä muihinkin paikallisiin kansioihin. Koska pilvitallennuspalvelu synkronoi paikallisen ja pilvessä sijaitsevan kansion keskenään, paikalliset virheelliset muutokset tiedostoihin synkronoituvat pilvipalveluun ja pahimmassa tapauksessa käyttäjän kaikille koneille.

Joissakin tallennuspalveluissa on olemassa toiminnallisuus, jonka avulla poistettuja tiedostoja voidaan palauttaa tai tiedostoista ottaa käyttöön vanhempia versioita. Tämä saattaa pelastaa yksittäisiä tiedostoja, mutta esimerkiksi levyrikon tai haittaohjelman seurauksena menetettyä käyttöjärjestelmää niillä ei voi sellaisenaan palauttaa.

Pilvitallennuspalvelu on sellaisenaan hyvä varmuuskopioinnin lisäapu esimerkiksi tulipalon varalta. Silti ajantasaisten varmuuskopioiden ottaminen koko tietokoneen kiintolevystä on tarpeen. Lisäksi pilvipalveluina tarjotaan erityisiä varmuuskopiointipalveluita, joita voi toki hyödyntää.


JAPO on aloittanut valokuituverkon rakentamisen Alajärven Kurejoelle
12.09.2017 11:41

JAPO on aloittanut valokuituverkon rakentamisen Alajärven Kurejoelle 12.9.2017

Alajärven Kurejoella katsotaan pitkälle tulevaisuuteen. Kyläläiset ovat yhteistuumin halunneet toimivan ja nopean nettiyhteyden sekä teräväpiirtoiset televisiopalvelut.

JAPO on pitänyt Alajärvellä useassa kylässä valokuidusta infotilaisuuksia. Kurejoella oltiinkin illan jälkeen aktiivisia ja ajatus kylän kattavasta kuituverkosta kypsyi nopealla aikataululla. Tarvittava määrä sitoutuneita tilaajia saatiin syyskuun 2016 loppuun mennessä, että rakentamispäätös saatiin aikaan JAPOn hallituksessa.

Valokuituverkko rakennetaan Ylikylän, Sissalan, Juutin, Myllykankaan sekä Pihlajakankaan alueille.

Valokuituverkon maanrakennustyöt tehdään syys ja lokakuun 2017 aikana. JAPOlla on tavoite, että suurinosa asiakkaidensa tilaamista liittymistä saadaan käyttöönotettua ennen vuoden vaihdetta

Valokuituliittymä maksaa osuuskunnan jäsenille 790€ (ei jäsenille 1000€). Kytkennästä on mahdollista vähentää verotuksessa 744 euroa kotitalousvähennyksenä.

Mikäli olet kiinnostunut valokuituyhteydestä kotiisi, niin edelleen on mahdollista liittyä rakennettavaan verkkoon sekä ilmoittaa kiinnostuksesi valokuidusta JAPOlle myös muiden Alajärven kylien osalta.

Mihin kuituliittymää voi käyttää?

Kuitu on uuden sukupolven ratkaisu, joka on tehty kestämään vuosikymmeniä. Se on luotettavampi yhteys, vähemmän herkkä ulkoisille häiriöille (esimerkiksi ukkoselle) eikä etäisyys vaikuta yhteyden laatuun.

Valokuitu on tekniikka, joka vastaa kodin tarpeisiin esimerkiksi:

  • > nopea netti, joka jaettavissa monelle käyttäjälle tai moneen käyttöön
  • > turvapalvelut (kamerat, hälytysjärjestelmät, lämpötila tai kosteuden valvonta ym.)
  • > teräväpiirto-TV (HDTV) sekä tilausvideopalvelut
  • > etätyö- ja koulutuspalvelut
  • > viihde- ja pelipalvelut
  • > varmennuspalvelut
  • > pikaviestimet ja -tiedonsiirto
  • > puhepalvelut, videopuhelut, ym.
  • > terveys- ja hyvinvointipalvelut


JAPOn toimitusjohtaja Toni Harjula kertoo, että valokuitukaapeli on esim. puhelinverkon kautta olevaan laajkaistayhteyteen verrattuna kapasiteetiltaan aivan toista luokkaa ja mahdollistaa useidenkin päätelaitteiden käytön samanaikaisesti sekä internetissä olevien videopalveluiden kuten Netflix käytön sujuvasti.

Valokuidussa myös luotettavuus on omaa luokkansa ja kapasiteettia riittää nopean netin lisäksi teräpiirtoisiin kaapelitelevisio -palveluihin.


Lisätietoja

Veli-Matti Levijoki, Verkkopäällikkö, puh. 06 557 0120, veli-matti.levijoki@japoyhtiot.fi

Toni Harjula, Toimitusjohtaja, puh. 06 557 0119, toni.harjula@japoyhtiot.fi

 


Viasat Jääkiekko HD, Viasat Jalkapallo HD ja Viasat Urheilu HD -kanavat avataan vapaaseen katseluun
23.08.2017 11:05

Viasat Jääkiekko HD, Viasat Jalkapallo HD ja Viasat Urheilu HD -kanavat avataan vapaaseen katseluun pe 25.8. (klo 8) – ma 28.8. (klo 8)

väliseksi ajaksi.

Alla kyseisen viikonlopun otteluita:

 

Viasat Urheilu-kanavan sisällöt viikonloppuna:

PE 25.8.

19:25 – 22:00 KHL: SKA – Jokerit

0:30 – 1:30 MayMac punnitustilaisuus

2:55 – 6:00 NFL Preseason: Seattle Seahawks – Kansas City Chiefs

 

LA 26.8.

14:00 – 14:25 Valioliigastudio

14:25 – 16:25 Valioliiga: Bournemouth – Man City

16:25 – 16:55 Valioliigastudio

16:55 – 19:00 Valioliiga: Chelsea – Everton

19:00 - Savonlinna nyrkkeily -> MayMac -studio

2:55 – 6:00 NFL Preseason: LA Rams – LA Chargers (jollei MayMac -studio mene tämän kanssa päällekkäin)

Jalkapallolla Valioliigastudio jatkuisi noin 19:00, ja 19:25 Man Utd – Leicester.

 

SU 27.8.

15:25 – 17:25 Valioliiga: West Bromwich – Stoke

17:55 – 19:55 Valioliiga: Liverpool – Arsenal

19:55 – 23:00 NFL Preseason: Tennessee Titans – Chicago Bears

23:25 – 2:30 NFL Preseason: Washington Redskins – Cincinnati Bengals

Jääkiekolla 16:55 Lokomotiv – Jokerit.

 

(pidätämme oikeudet muutoksiin).

 


AlfaTV-kanava katsottavissa nyt Watson-palvelussa
29.06.2017 11:28

Watson-palveluun, kanavapaikalle 15 on lisätty AlfaTV-kanava.

Kanava on katsottavissa ainakin heinäkuun loppuun asti.

Kanavalla alkavat Seinäjoen tangomarkkinat 2017 -lähetykset 6.7.2017

Lisätietoja  www.alfatv.fi


DNA:n puhelinliittymät – edullisesti Suomessa ja EU:ssa
15.06.2017 11:16

Verkkovierailuhinnat EU-alueella ja kohtuullisen käytön politiikka DNA:n kuluttajatuotteissa

Jäljempänä kuvattua hinnoittelua ja kohtuullisen käytön politiikkaa sovelletaan EU/ETA-alueella DNA:n kuluttajaliittymissä toistaiseksi 15.6.2017 alkaen.

Kaikesta matkaviestinnästä laskutetaan EU/ETA-alueella aina kotimaan hinta. Kotimaan hinta on se liittymätyyppikohtainen yksikköhinta soitetuista puheluista, lähetetyistä viesteistä ja tiedonsiirrosta, jonka asiakas maksaa matkaviestinnästä kotimaassa. Käyttö- ja matkustusmäärästä riippuen kotimaan hinnan lisäksi voidaan veloittaa EU-perusmaksua tai EU-lisämaksua.

Lisätietoa DNA:n EU-Roumingista: https://www.dna.fi/euroaming

EU-Rouming: https://www.viestintavirasto.fi/internetpuhelin/matkapuhelimenkayttoulkomailla/EU-alueenhintakatto.html


Suomelle laadittava kiireesti laajakaistastrategia
05.06.2017 15:46

Neljäs teollinen vallankumous edellyttää kuituyhteyksien rakentamista koko maahan


Liikenne- ja viestintäministeriön on pikaisesti käynnistettävä laajakaistan toimenpideohjelman päivittäminen kansalliseksi laajakaistastrategiaksi, jotta neljännen teollisen vallankumouksen tarvitsema tietoliikennekapasiteetti saadaan kaikkien laitteiden ja palvelujen käyttöön.

Uuden strategian keskeisenä tavoitteena pitää olla yhden gigan yhteydet kaikkiin kiinteistöihin vuoteen 2025 ja strategian toteutumiseen on sitouduttava erilaisten investointeja kiihdyttävin toimin.

Valokuidun globaali mallimaa Ruotsi on määritellyt kansallisen tason tavoitteeksi koko yhteiskunnan kuiduttamisen. Seitsemään vuoden päästä, vuonna 2025, kaikki ruotsalaiskodit ja -kiinteistöt ovat 1 GB/s tietoliikenneyhteyksien piirissä. Finnet-liitto suosittelee samaa Suomelle.

Kaikki tulevaisuusskenaariot osoittavat, että vuoteen 2035 mennessä Suomeen on rakennettu kattavat mobiiliverkot (5G ja WLAN), jotka hyödyntävät kaikkiin kiinteistöihin ulottuvaa valokuituverkkoa. Huippunopeiden yhteyksien päälle yhteiskuntaan rakentuu täysin uusia palveluja aina liiketoiminnasta ihmisten hyvinvointiin ja vapaa-aikaan.

Markkinat kulkevat väistämättä kohti neljättä teollista vallankumousta. Finnet-ryhmään kuuluvien yhtiöiden kokonaisinvestoinnit olivat viime vuonna 43 miljoonaa euroa. Tulevaisuus näyttää suosivan nopeiden kuituinvestointien kiihdyttämistä uusille alueille. Monet Finnet-liiton jäsenyhtiöistä ovatkin aktiivisesti avanneet uusia hankkeita perinteisten toimialueidensa ulkopuolelle ja vahvistavat näin asemaansa Suomen kuituyhteyksien markkinajohtajana.

- Suomi on mobiilimarkkinoiden globaali edelläkävijä. Jos haluamme, että olemme sitä jatkossa, Suomen pitää panostaa kuituun. Neljäs teollinen vallankumous integroi laitteet, sovellukset ja palvelut aivan uudella tavalla. Tietoliikenneverkkojen kapasiteetilta se vaatii paljon ja kuitu on siitä näkökulmasta ylivoimainen teknologia, sanoo Finnet-liiton toimitusjohtaja Jarmo Matilainen. 

Maailman suuret muutokset kuten väestön kasvu, ilmaston lämpeneminen, kiihtyvä kaupungistuminen, väestön ikääntyminen, kyberturvallisuus, radikalisoitumisen ja terrorismin uhan kasvu ovat ongelmia, joihin teknologia tuo tulevaisuudessa ratkaisuja.

 

Lisätiedot:

Finnet-liitto ry, Jarmo Matilainen, toimitusjohtaja, jarmo.matilainen@finnet.fi, p. 044 722 8210

 

Finnet-liitto ry on alueellisten tietotekniikan palvelu- ja tietoliikenneyhtiöiden edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestö. Finnet-liittoon kuuluu 23 jäsenyhtiötä tytär- ja osakkuusyhtiöineen, joiden yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2016 yhteensä 373 miljoonaa euroa. Yhtiöt työllistävät kaikkiaan noin 2000 henkilöä. www.finnet.fi


Viasat kesäkampanja Watson asiakkaille
05.06.2017 09:59

Loistavia uutisia Viasat Urheilu, Viasat Jalkapallo, Viasat Jääkiekko tai Viasat Golf -kanavapaketin tilaajille Watsonissa!

Viasat tarjoaa edellä mainittuihin kanavapaketteihin kesä-heinäkuuksi Viasat Viihde kanavapaketin - kanavat veloituksetta!

Kanavat ovat käytössäsi automaattisesti 1.6.-31.7.2017 asti.

Tarjous voimassa myös uusille asiakkaille!


 

Sopimusehdot

Yleiset sopimusehdot

Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi.
www.kuluttajariita.fi

Sopimusehdot yrityksille

Viestintapalvelujen sopimusehdot


Myymälän aukioloajat:
ma - pe 9 - 17
la 10 - 14
       

Asiakastuki:
ma - pe 9 - 16
(06) 557 0124
asiakastuki@japo.fi

JAPO - Tieto, koneet ja yhteydet
Kauppakatu 10
62900 Alajärvi
(06) 557 0111

Sivusto tehty JAPO Webeditorilla